Vaan iloitkaa siitä että nimenne ovat kirjoitetut taivaissa ! (Luukas 10:20)

keskiviikko 24. huhtikuuta 2024

Päivän Rukous,, Huhtikuun 24. päivä

 



Teidän tulee uudistua hengeltä.


Efes. 4,23.


Herra, minun Vapahtajani, auta minua päivittäin
ja hetkittäin tekemään parannusta. Tee omatuntoni
yhä herkemmäksi tuntemaan syntiä. Anna 
minulle armosi, joka päivä uudistaakseni kasteeni
liiton, niin että minä Sinun Ristisi voimalla upotan
vanhan ihmiseni ja kuoletan sen kaikkine
pahoine himoineen.

Auta, että sen sijaan joka päivä nousisi Sinun 
ylösnousemisesi voimasta uusi ihminen, joka elää
vanhurskaudessa ja puhtaudessa iankaikkisesti Sinun
Taivaallisen Isäsi edessä. 

Herra Jeesus, auta että jokainen minulle suomasi 
armonpäivä olisi minulle aivan kuin ensimmäinen ja
samalla viimeinen päiväni. Minä tahdon alkaa joka
päivä aivan alusta.

Minä tahdon olla valmistunut joka hetki eroamaan
tästä elämästä periäkseni iankaikkisen elämän, jonka
Sinä olet minulle hankkinut. Täällä ei ole mitään
paikallaan pysymistä. Eteenpäin, eteenpäin minä
tahdon samota Sinun nimessäsi. 

Sentähden herätä minua, Herrani, joka päivä 
uudelleen, että minä juoksuni taitavasti juoksisin
loppuun asti. Varjele minua siitä, mikä minua 
tahraa. Anna minulle sitä, mikä minua kohottaa.
Puhdista sieluni ja mieleni. 

Irrota se niin maallisista, että se voisi kohota 
taivaallisiin. Sinun voimasi kantaa minut, heikon,
määränpäähän. 

Sinulle yksin siitä ylistys ja kunnia.

Amen.


( Karl Heinrich von Bogatzky, 1690-1774 )

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti