Sinun turvasi on ikiaikojen Jumala, Sinua
kannattavat iankaikkiset käsivarret.
5. Mooses 33, 27.
Herra Jumala, minun Luojani, enemmän kuin kaikki,
minkä Sinä olet luonnut, olet Sinä itse. Sinussa ei ole
mitään vaihtelua. Sinä et mene pois, eikä tule mitään
Sinun sijaasi.
Iankaikkinen Jumala, minä ylistän Sinua myös
kaikista katoavista olioista, mutta en minä niissä etsi
sielulleni leposijaa. Kaikki nuo kauniit oliot syntyvät ja
kuolevat. Muutamat niistä eivät vanhene, mutta kaikki
ne lopulta häviävät.
Oi Herrani, mitenkä voisi sieluni kiintyä katoavaiseen,
kun se kurkottaa pysyväistä kohti ? Sehän joutuisi siitä
iankaikkiseen tuskaan. Ei ole varmaa mikään muu,
johon minä voin turvautua, kuin Sinä itse. Autuas on se,
joka rakastaa Sinua, ikiaikojen kalliota.
Ole lohdutettu, minun sieluni, Jumalassa sinä saavutat
leposi. Kun minun henkeni kohoaa Sinun puoleesi,
Jumalani, ja se vaipuu Sinun sanomatonta hyvyyttäsi
kokemaan, silloin minulta kevenee ruumiin taakka.
Minun ajatukseni levottomuus tyyntyy.
Kuolevaisuuteni kahle tuntuu vähemmän painavalta.
Silloin minun sieluni saa siivet ja onnellisena se kohoaa
Sinun kirkkautesi valtaistuimen eteen.
Siinä se kokee aina uudistuvaa virvoitusta, jonka Sinä
olet valmistanut taivaan perijöille.
Herra, minä turvaan Sinuun.
Amen.
( Kirkkoisä Augustinus, 354-430 )
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti