Vaan iloitkaa siitä että nimenne ovat kirjoitetut taivaissa ! (Luukas 10:20)

sunnuntai 26. marraskuuta 2023

Päivän Rukous,, Marraskuun 26. päivä

 


Minä olen A ja O, alku ja loppu. Minä annan janoavalle elämän 

veden lähteestä.


Joh. Ilm. 21, 4.


Herra Jeesus Kristus, Sinä olet alku ja loppu. Sinä olet ensimmäinen,

sillä Sinä olet Jumalan ainokainen Poika. Sinä olet myös Jumalan

seurakunnassa ensimmäinen, sillä ei kukaan pääse Isän tykö muutoin

kuin Sinun kauttasi.


Sinuun ovat kaikki isämme ja esi-isämme turvanneet. Sinun kauttasi

he ovat olleet otollisia Jumalalle ja päässeet iankaikkiseen lepoon. Mutta

Sinä, Herra Kristus, olet myös viimeinen, sillä Sinä vakuutat, että Sinä

olet meidän kanssamme maailman loppuun asti. Kaikki seurakunnan

hoitajat, opettajat ja paimenet kuolevat täältä pois toinen toisensa jälkeen.


Mutta Sinä, uskollisin Paimen ja seurakuntasi Herra, et enää milloinkaan

kuole. Sinä elät ja hallitset iankaikkisesti. Sinun valtakunnallasi ei ole

loppua. Sinä, Herra, olet siis tosiaan viimeinen, niinkuin Sinä olet ensim-

mäinenkin. Sinä olet Jumalan huoneen ensimmäinen kulma- ja peruskivi.

Sinä, Jumalan Karitsa, joka olet tapettu ja joka verelläsi olet sovittanut

meidät Jumalan kanssa, Sinä olet autuutemme ainoa alku ja perustus.


Mutta Sinä olet myös autuutemme loppu, sen päätös ja täyttymys. Aikojen

lopussa Sinä, Herra Kristus, asetat eteesi kirkastettuna seurakunnan, jossa

ei ole tahraa eikä ryppyä, vaan joka on pyhä ja moitteeton. Silloin me,

Herra Kristus, tulemme Sinun kaltaisiksesi, sillä me saamme nähdä Sinut

sellaisena, kuin Sinä olet.


Minkä Sinä täällä meissä olet aloittanut, sen Sinä olet uskollisesti 

saattava täytäntöön.


Amen.


( Fredrik Gabriel Hedberg, 1811- 1893 )

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti