Vaan iloitkaa siitä että nimenne ovat kirjoitetut taivaissa ! (Luukas 10:20)

maanantai 20. marraskuuta 2023

Päivän Rukous,, Marraskuun 20. päivä

 


Sen suurempaa rakkautta ei ole kenelläkään, kuin

että hän antaa henkensä ystäväinsä edestä.


Joh. 15, 13.


Herra Jeesus Kristus, Sinä olet tehnyt ja täyttänyt kaiken,

minkä Sinun taivaallinen Isäsi näki hyväksi ja tarpeelliseksi

ihmisten pelastamiseksi. Sinä kunnioitit Isääsi ja olit hänelle

kuuliainen.


Sinä rakastit ihmisiä ja tahdoit uhrata henkesi heidän autuutensa

tähden. Suuri on ollut Sinun rakkautesi ihmisten sukukuntaa

kohtaan. Suuri ja puhdas on Sinun rakkautesi itsessään ja vapaa

kaikesta oman hyödyn tavoittelemisesta. 


Herra, Sinä olet maailman valkeus pimeydessä. Sinä olet maailman lunastus 

synnin orjuudesta. Sinä olet maailman rauha ja elämäkin kuolemankin edessä.

Sinä olet maailman onni iankaikkisuudessa. Sinun elämäsi ja ristisi päällä

on tämä todistus : Katsokaa, kuinka Hän rakasti ihmistä !


Siitä todistaa jokainen askel, jonka Sinä olet astunut täällä maan päällä,

välittämättä vainosta, pilkasta ja ylenkatseesta, joka meidän tähtemme

tuli Sinun osaksesi. 


Siitä todistaa jokainen esirukous ja huokaus, jonka Sinä olet lähettänyt Isäsi 

tykö meidän puolestamme. Siitä todistaa jokainen sana, jonka Sinä olet

puhunut maailman valistamiseksi ja lohduttamiseksi. Siitä todistaa jokainen

haava Sinun pyhässä ruumiissasi, jokainen veripisara, joka on vuotanut 

Sinun suonistasi. 


Kaikki, kaikki nämä ovat todistuksia Sinun suuresta rakkaudestasi ihmisiä

kohtaan. Sinun rakkautesi, Sinun sovintokuolemasi on minun ainoa

pelastukseni.


Amen.


( Abraham Cajanus, 1777-1828 )


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti