Vaan iloitkaa siitä että nimenne ovat kirjoitetut taivaissa ! (Luukas 10:20)

lauantai 2. heinäkuuta 2022

Päivän Rukous,, Heinäkuun 2. päivä

 


Koetelkaa itseänne, oletteko uskossa. Tutkikaa itseänne.
Vai ettekö tunne itsessänne, että Jeesus Kristus on teissä ?

2. Kor. 13, 5.


Pyhä kolmiyhteinen Jumala, Isä, Poika ja
Pyhä Henki. Sinä olet iankaikkisuudesta meitä
armahtanut ja meille äärettömästä armostasi
suonut autuuden välikappaleet.

Me tunnustamme Sinun edessäsi, että me tähän
asti olemme sangen pahasti menetelleet siinä, että
me näitä kalliita ja autuaaksitekeviä armonvälineitä
olemme hyvin suuresti väärinkäyttäneet. Me olemme
niitä kelvottomasti nauttineet tai kokonaan laimin-
lyönneet tahi vain harvoin käyttäneet.

Tästä on sitten seurannut, että olemme huonoja tai 
heikkoja sotimaan syntiä vastaan ja tekemään Sinun
tahtosi. Anna vielä meille anteeksi tämä raskas synti.
Anna meille armosi parantaaksemme syntistä elä-
määmme. 

Sinä tahdot meitä, rakas Vapahtaja, autuaiksi ja että
me tulisimme totuuden tuntoon. Sinä tahdot meitä 
armon, autuuden ja iankaikkisen elämän osallisuuteen.
Sinulta me anomme ylhäältä korkeudesta armoasi ja
Pyhän Hengen voimavaikutusta.

Auta meitä tästä lähtien, kun me vielä armonajassa
olemme, ahkerasti ja oikealla mielellä armonvälineitäsi
käyttämään. 

Auta meitä, että me siitä autuudesta, jonka ne meille
täällä armonajassa tuottavat, saisimme Sinun tykönäsi 
taivaissa iankaikkisesti iloita ja Sinua, Sinun armoasi ja
rakkauttasi kiittää ja ylistää.

Amen.


( Henrik Renqvist, 1789-1866 )

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti