Vaan iloitkaa siitä että nimenne ovat kirjoitetut taivaissa ! (Luukas 10:20)

tiistai 19. heinäkuuta 2022

Päivän Rukous,, Heinäkuun 19. päivä

 


Mitä voi ihminen antaa sielunsa pantiksi ?

Matt. 16, 26.




Herra Jeesus Kristus, minun Vapahtajani, Sinä olet
alentunut veljiesi tasolle. Sinulla on ollut minunkin
se luottamus, että myös minä voin Sinun kauttasi
päästä taivaallisen Isäsi yhteyteen.

Minä näen, että Sinä kartat huolellisesti kaikkea, joka
saattaisi näyttää siltä, että Sinun myötätuntosi rajoit-
tuisi ainoastaan muutamiin harvoihin tai vain johonkin
ihmiskunnan osaan. 

Sinulla on, minun Herrani, ollut se luottamus, että kaikki
ihmiset ovat kykeneväisiä hengelliseen elämään, kun Sinun
Henkesi sen heissä sytyttää. Minäkin, Sinun halpa opetus-
lapsesi, olen vasta Sinun opettamanasi nähnyt, miksi minä
olen aiottu. 

Minä olen pyytänyt seurata Sinua, kun Sinä olet tehnyt 
minut vakuuttuneeksi minunkin jumalallisesta mahdolli-
suudestani. Sinä olet minulle opettanut minun sieluni
korkean arvon. Sinä olet johtanut minut Sinun taivaallisen
Isäsi tuntemiseen ja minut juurruttanut Hänen rakkau-
teensa.

Sinä olet myös opettanut minut tuntemaan syntini,-- tunte-
maan sen ja katumaan ja pelkäämään. Sinä olet avannut
minun sielulleni tien Isäsi rakkauteen. Sinulta minä olen
oppinut, että kaikki ihmiset on luotu tämän rakkauden
omistamiseen.

Siihen Sinä, rakas Herra, meitä väsymättömästi ja uskol-
lisesti valmistat. Niin, rakas Herra, nyt minäkin olen ko-
kenut, että minun sieluni alkuperä ja sen loppumäärä on
Jumalassa, jonka Sinä olet minulle minulle ilmoittanut.

Kirkasta minulle, Herra, joka päivä tämä totuus ja auta
minua oikein käyttämään niitä jumalallisia voimia, joita
Sinun Henkesi minullekin tarjoaa.

Amen.


( Phillips Brooks, 1835-1893 )

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti