Vaan iloitkaa siitä että nimenne ovat kirjoitetut taivaissa ! (Luukas 10:20)

maanantai 5. lokakuuta 2020

Päivän Rukous, Lokakuun 5. päivä






Hän, joka teissä on alkanut hyvän työn, on sen täyttävä

Kristukseen Jeesukseen saakka.


Fil. 1, 6.


Suuri, armollinen Jumala, hoida minua yksinomaan Sinun

isällisen neuvosi mukaan. Jollei Sinun voimasi varjele minua

pelastukseen, niin kaikki on turhaa. Tee minut väkeväksi. Anna 

minulle kestäväinen sydän. Tee minusta ase Sinun kädessäsi.


Pelasta minut omasta tahdostani ja opeta minulle, Jumalani, Sinun

tahtosi. Hallitse ja järjestä myöskin minun ulkonaista elämääni niin,

että minä näen Sinun ohjauksesi. Anna minun jo tässä elämässä saada

autuas varmuus pelastuksestani. Mutta tee Sinä, niinkuin tahdot. 

Suuri Jumala, taivaallinen Isäni, anna minulle anteeksi, että elämän-

päivänä jo laskeutuessa olen tehnyt niin paljon laiminlyöntejä, jotka

ovat vahingoittaneet sekä itseäni että muita.


Korjaa nämä minun vikani Sinun armosi kautta. Muistuta minua aina

siitä, ettei minun matkani päämäärä ole enää kaukana. Pidä minua 

valvovana, niin että Sinä tapaisit minut hereillä, kun tulet. 


Isä, paranna minut. Puhdista minut. Vahvista minua. Hallitse minua

armollasi. Anna minunkin olla Sinun laupeutesi astia. Tee minun 

sydämeni lujaksi kaikissa vaiheissani. Anna Sinun totuutesi oikealla

ajalla kohdata minut.


Armollinen Jumala, hoida minua Sinun uskollisuutesi ja rakkautesi

mukaan.


Amen.


( Johann Albrecht Bengel, 1687-1752 )

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti