Vaan iloitkaa siitä että nimenne ovat kirjoitetut taivaissa ! (Luukas 10:20)

sunnuntai 24. toukokuuta 2020

Päivän Rukous,,Toukokuun 25.päivä



Älkää antako jäseniänne vääryyden aseiksi synnille,
vaan antakaa itsenne, kuolleista eläviksi tulleina Jumalalle
ja jäsenenne vanhurskauden aseiksi Jumalalle.

Room. 6,13.


Rakas Vapahtajani, auta minua, etten 
koskaan riistäydy Sinun käsistäsi hyö-
dyttömänä ja käyttämättömänä kulkea-
kseni omia kurjia teitäni. Kuinka voisi
kynä, joka on kädessäni, kirjoitaa, ellei
käteni sitä liikuttaisi ja sen liikkeitä ohjaisi.

Yhtä vähän voin minä tehdä mitään hyvää
ja hyödyllistä, ellet Sinä, Herrani, minua
ohjaa. Mutta kun Sinä toimit ja vaikutat
minussa ja minun haluni on Sinussa, silloin
minun on helppoa toimia siunaukseksi.

Kuinka suloinen onkaan kuormasi, kuinka 
kevyt ikeesi. Herra Jeesus, ota sieluni ja
ruumiini voimat palvelukseesi. Auta, ettei
mikään valta voisi minua ryöstää Sinun
kädestäsi. Kun Sinä saat minun jäseneni
käytettäviksesi, silloin minäkin jotakin
toimitan. 

Sinä et jätä käyttämättä sitä, jonka Sinä olet
käteesi ottanut. Minä tahdon pysyä Sinun 
silmiesi edessä. Minä turvaan Sinuun, Kristus,
ja vaellan vakaana. Sinulta minä saan armon
tukahduttaakseni synnin viekkaat houkutukset
kohta alkuunsa. Sinä kasvatat minua kaikessa
hyvässä ja Sinun itsesi tuntemisessa, Vapahtajani.

Taivuta minua täysin antautumaan Sinulle. Varjele
silmäni, sydämeni, suuni, kaikki aistini ja ajatuk-
seni, etten leikkisi synnin kanssa.

Herra, opeta minua uskossa alati katsomaan 
Sinuun ja sitten löytämään elämälleni terveys ja
voima sekä kuolemassani lohdutus ja rauha.

Amen.

( Karl Heinrich von Bogatzky, 1690-1774 )


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti