Vaan iloitkaa siitä että nimenne ovat kirjoitetut taivaissa ! (Luukas 10:20)

torstai 21. toukokuuta 2020

Päivän Rukous,,Toukokuun 21. päivä.





Ei ihminen voi ottaa mitään, ellei hänelle anneta taivaasta.

Joh. 3, 27.



Herra Jeesus, auta armostasi tätä köyhää lasta. 
Saata minut turhasta elämästäni taivaaan tielle.
Valaise minun ymmärrykseni, puhdista tuntoni,
taivuta tahtoni. Tee sydämeni nöyräksi, rakas
Vapahtaja. Minä olen Sinun armoasi vailla, auta
minua sitä etsimään.

Hallitse Hengelläsi sydäntäni ja mieltäni, niin ette
syttyvä himo pääse polttamaan elämääni. Anna,
Jeesus, minulle armosi oikein käyttämään armon-
aikaa, jonka vielä olet minulle suonnut. Vaikuta armon 
Hengellä, että minä todella vaellan parannuksen tietä.
Varjele minua kaikista pahennuksista ja pidätä kaikista
ilkijuonista.

Herätä hengessäni kaikki hyvät halut, että minä 
kulkisin oikeaa tietä. Anna minulle, Herra, sanastasi
viisautta avukseni kaikissa vaivoissani. Isä, Sinun 
armosi vaikuttakoon aina sydämessäni. Jeesus, puhdista
minua verelläsi. Pyä Henki, tulkoon Sinun hallintasi
kautta Sinun valtakuntasi minun sydämeeni.

Herätä minussa elävä usko. Lähene minua, Jeesus, että
minä pääsen Sinun yhteyteesi. Silloin kaikki katoavaiset
tulevat minulle turhiksi ja minun henkeni pyrkii
taivaallisia kohti. Anna Sinun rakkautesi syttyä ja 
palaa meidän keskuudessamme. Sytytä uskon lamppu
palamaan.

Tee minut kuuliaiseksi tekemään Sinun tahtosi. 
Taluta minua kädelläsi, että minä saan nähdä 
Sinun valtakuntasi.

Sinulle ja Sinun taivaalliselle Isällesi, ynnä Pyhälle
Hengelle, lohduttajalle ja virvoittajalle, olkoon
ylimmäinen ylistys.

Amen.

( Abraham Achrenius, 1706-1769 )

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti