JUMALAN LÄSNÄOLOON LUOTTAEN.
Kävelemisessä ei ole mitään väsyttävää innoittavaa; se on kaikkien kestävien ominaisuuksien koe. »Väsymätön vaeltaminen» on voiman korkeimman mahdollinen näyte.
»Vaeltamista» Raamatussa käytetään ilmaisemaan luonnetta; »Ja kiinnittäen katseensa Jeesukseen, joka siellä käveli, Johannes sanoi: Katso, Jumalan Karitsa!» Joh. 1: 36.
Raamatussa ei ole mitään arvoituksellista, kaikki on aina elävää ja todellista. Jumala ei sano: »Olkaa henkäviä» vaan: »Vaella minun edessäni!»
Kun olemme ruumiillisen tai tunne-elämän puolesta huonovointisia, niin tahdomme saada sävähdyttäviä sysäyksiä.
Ruumiillisen elämän alalla tämä saattaa Pyhän Hengen jäljittelyyn; tunne-elämässä se vie kurittomiin mielen liikkeisiin ja siveellisyyden tuhoutumiseen; ja hengellisellä alueella,
jos vaadimme 'liikutuksia' kuin 'siivillä kohouttamista', se tie päättyy hengellisyyden tuhoutumiseen. Jumalan läsnäolon todellisuus ei ole riippuvainen mistään paikasta, vaan
ainoastaan vakaasta päättäväisyydestä asettaa Herra alati eteemme. Ongelmat alkavat, ellemme luota Hänen läsnäolonsa todellisuuteen. Psalminkirjoittajan kokemus: »Sentähden emme
pelkää, vaikka .. .» on meidänkin kokemuksemme, kunhan vain emme ole perustaneet Jumalan läsnäolon tietoisuuteen, vaan sen todellisuuteen: »Hyvänen aika! Hän on ollut luonani
kaiken aikaa!»
Ratkaisevina hetkinä on tarpeellista kysyä Jumalan johdatusta, mutta pitäisi olla tarpeetonta sanoa lakkaamatta:
»Oi Herra, ohjaa minua tässä ja tuossa.» Tietysti Hän sen tekee!
Ellei ymmärryksemme päätelmät pidä yhtä Jumalan järjestyksen kanssa, niin Hän vie tahtonsa läpi ja estää meidän aikeemme; sitten meidän tulee olla hiljaa ja odottaa
Hänen läsnäolevaa ohjaustaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti