HENGELLINEN LAISKURI.
Valvokaamme toisiamme rohkaisuksi rakkauteen ja hyviin tekoihin ;
ei jättäen yhteistä kokoontumistamme. Hbr. 10 : 24-25
Kaikki kykenemme olemaan hengellisiä laiskureita; emme halua antautua elämän ankaraan ja sekavaan peliin sellaisena kuin se on, meidän ainoa tarkoituksemme on varata huoletonta eristyneisyyttä. Hebrealaiskirjeen 10. luvussa kehoitetaan ajattelemaan huolehtien toisiamme ja pysymään keskinäisessä yhteydessä — nämä kumpikin vaativat aloitekykyä, Kristus-kokemuksen aloitekykyä, ei itsetehostuksen. Syrjäinen, eristynyt, yksinäinen elämäntapa on täydellinen vastakohta sille hengellisyydelle, jota Jeesus Kristus opetti. Hengellisyytemme joutuu koetukselle, kun osaksemme tulee vääryyttä ja halpamaisuutta ja kiittämättömyyttä ja melua, mikä kaikki on omaan tekemään meistä hengellisiä kuhnureita. Me alamme käyttää rukousta ja Raamatun tutkistelua päästäksemme eristymään. Me koetamme käyttää Jumalaa hyväksemme, jotta saisimme rauhaa ja iloa, se on, me emme tahdo saada kokemuksia Jeesuksesta Kristuksesta, vaan ainoastaan omia ilojamme Häneltä. Tämä on ensimmäinen askel väärään suuntaan. Rauha ja ilo on seurausta, ja me koetamme tehdä niistä vaikuttavaa syytä.»Minä katson sopivaksi», sanoo Pietari, »... herättää teitä muistuttamalla.» On mitä epämieluisinta saada sysäys kylkeen joltakin Jumalan »provokaattorilta», henkilöltä, joka on täynnä hengellistä toimeliaisuutta. Uuttera työ ja hengellinen uutteruus eivät ole sama asia. Uuttera työ saattaa olla vastaisku hengelliselle uutteruudelle. Hengellisen laiskuuden vaara on siinä, ettemme halua tulla häirityiksi hitaudestamme, emmekä halua kuulla mistään muusta kuin hengellisestä syrjään vetäytymisestä. Jeesus Kristus ei koskaan rohkaise tällaista syrjään vetäytymistä — »Mene ja sano Minun veljilleni...»
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti