USKOMISEN ARVOITUS.
”Hän sanoi: ’Kuka olet, Herra?’” Apt. 9: 5.
Lunastuksen ihmevaikutuksen ansiosta Saulus Tarsolainen muuttui yhdessä sekunnissa lujatahtoisesta, kiihkeästä fariseuksesta nöyräksi, antautuneeksi Herran Jeesuksen orjaksi.
Ei ole mitään ihmeellistä asioissa, jotka voimme selittää. Me hallitsemme sitä, minkä ymmärrämme; sen vuoksi on luonnollista pyrkiä selittämään. Ei ole luonnonmukaista totella, eikä ole ehdottomasti synnillistä olla tottelematta. Kuuliaisuudessa ei ole mitään siveellistä hyvyyttä, ellei siihen liity korkeamman arvovallan tunnustaminen hänessä, joka määrää. Mahdollisesti koittaa vapautuminenkin toisen vallanalaisuudesta, kun ei sitä tottele. Jos joku sanoo veljelleen: »Sinun pitää ja: »Sinä olet sen tekevä», murtaa hän ihmishengen ja tekee sen soveltumattomaksi Jumalalle. Ihminen on kurjan kuuliaisuuden orja, ellei hänen kuuliaisuutensa pohjaudu pyhän Jumalan tuntemiseen. Moni sielu alkaa lähestyä Jumalaa, kun hän viskaa pois uskonnollisuutensa, sillä ihmissydän tuntee vain yhden Mestarin, eikä se ole uskonto, vaan Jeesus Kristus. Mutta voi minua, jos minä näen Hänet ja sanon: »Minä en tahdo.» Herra ei vaadi hellittämättä, mutta minä olen alkanut allekirjoittaa Jumalan Pojan kuolemantuomiota sielussani. Kun seison kasvosta kasvoihin Jeesuksen Kristuksen edessä ja sanon: »Minä en tahdo», niin Hän ei hellittämättä pakota; mutta minä olen peräytymässä pois Hänen lunastuksensa uudeksi luovan voiman piiristä. On toisarvoinen asia Jumalan armon kohdalla, miten inhottava minä olen, kun vain tulen valoon; mutta voi minua, jos minä hylkään valon (ks. Joh. 3: 19–21).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti