JUMALAN MAHTAVA PAKKO.
Katso, me menemme Jerusalemiin.. Luuk.18 :31
“Jerusalem edustaa Herramme elämässä paikkaa, jossa Hän saavutti Isänsä tahdon huippukohdan. »Minä en etsi omaa tahtoni, vaan Isän tahtoa, joka on minut lähettänyt.» Tämä oli ainoa määräävä mielenkiinto Herrallamme koko Hänen elämänsä ajan, ja mitä Hän kohtasikin matkallaan, iloa tai surua, menestystä tai pettymystä, se ei milloinkaan pelottanut Häntä pois tästä Hänen vakaasta aikomuksestaan.
Suuri muistettava asia on, että me menemme Jerusalemiin täyttämään Jumalan tarkoitusta, ei omaamme. Kunnianhimoiset päämäärämme ovat tietysti meidän omiamme; mutta aito kristillisyydessä meillä ei ole mitään omia päämääriä. Näinä päivinämme puhutaan paljon meidän ratkaisuistamme Kristuksen puolelle, meidän päätöksistämme tulla kristityiksi, meidän ratkaisemisistamme tämän ja tuon asian hyväksi, mutta Uudessa Testamentissa sitä vastoin tuodaan esiin Jumalan mahtava pakko. »Te ette valinneet minua, vaan minä valitsin teidät.» Meitä ei ole otettu tietoiseen sopimukseen Jumalan tarkoitusten kanssa, vaan me olemme otetut Jumalan tarkoituksiin lainkaan ilman tietoisuuttamme. Meillä ei ole aavistusta siitä, mitä Jumala tarkoittaa, ja mikäli käymme eteenpäin, tulee se aina epäselvemmäksi. Jumalan tarkoitus näyttää menevän ohi maalin, koska me olemme liian lyhytnäköisiä huomataksemme, mihin Hän pyrkii. Kristillisen elämän alkutaipaleella meillä on omat ajatuksemme siitä, mikä on Jumalan tarkoitus: »Minun on mentävä sinne ja sinne», »Jumala on kutsunut minut tekemään juuri tätä»; ja me käymme siihen ja teemme sen, ja sittenkin Jumalan suuri pakko pysyy. Se työ, minkä me suoritamme, ei merkitse mitään, se on niin paljon pelkkää telineitten rakentelemista verrattuna Jumalan mahtavaan pakkoon. »Hän otti tykönsä ne kaksitoista», Hän ottaa meidätkin tykönsä yhä uudestaan.”
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti