ELÄMÄÄ ANTAVA ESIRUKOUS.
»Rukoillen joka aika hengessä kaikella rukouksella ja anomisella.» Ef. 6:18.
Kun jatkamme esirukousta, niin saamme huomata, että myös meidän suhtautumisemme Jumalaa kohtaan alkaa muuttua yhä enemmän, kuin mitä me luulimme. Silloin on myös yhä lähempänä, että alamme harjoittaa esirukousta yksilöllisesti. Tuntemattomassa niitä kohtaan, jotka Jumala oli valinnut ja kohottanut kokonaan toisenlaiseen asemaan suhtautumiseemme meidän rukouksimme. Milloin meidän peräytymisemme johtuu siitä mielenkiinnon, mitä Jumala tahtoo yhtymistä meistä siihen mielenkiintoon, mitä Hän tahtoo yhtymistä muita kohtaan, ja me viemme luonnollisen myötätuntomme kannalle, on elämänyhteys Jumalaan katkennut; me olemme asettaneet oman myötätuntomme, oman omatuntomme, Jumala-suhteemme tielle, ja tämä on tarkoituksellinen nuhde Jumalalle.
On mahdotonta harjoittaa esirukousta elämää antavasti, ellemme ole täydellisesti varmoja Jumalasta, ja suurimmat tekijät Jumala-suhteemme särkymisessä ovat henkilökohtainen myötätunto ja henkilökohtainen ennakkoluulo. Yhdistyminen Jumalaan on avain esirukoukseen, ja milloin vain lakkaamme yhdistymästä Häneen, tapahtuu se myötätunnon tähden, ei synnin tähden. Ei ole luultavaa, että synti sotkisi meidän suhteemme Jumalaan, mutta myötätunto tekee, myötätunto itseämme kohtaan tai myötätunto muita kohtaan, mikä saa meidät sanomaan: »Minä en salli sen tapahtua.» Ja heti olemme joutuneet pois elämää antavasta yhteydestä Jumalaan.
Esirukous ei anna sinulle aikaa eikä halua rukoilla oman ikävään ja makean minääsi puolesta. Ajatusta itsestäsi ei ole sysätty syrjään, koska sitä ei ole täällä torjuttavissa sen ulos; sinä olet täydellisesti ja kokonaisesti yhdistynyt Jumalan mielenkiintohon muiden ihmisten elämää kohtaan.
(OC)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti