ET ULOTU SIIHEN VARPAILLASIKAAN.
Veljellisessä rakkaudessa yhteistä rakkautta. 2 Piet. 1:7
Rakkaus on epämääräinen käsite useimmille meistä, me emme tiedä, mitä me tarkoitamme, kun puhumme rakkaudesta. Rakkaus on jonkin henkilön rajatonta arvonantoa jotakin toista kohtaan. Ja hengellisellä alueella Jeesus vaatii, että tuo arvonanto on kohdistuva Häneen (ks. Lk. 14: 26). Kun Jumalan rakkaus on vuodatettu sydämiimme Pyhän Hengen kautta, on Jeesus helposti etusijalla; sitten meidän tulee harjoittaa niitä avuja, jotka Pietari tässä mainitsee.
Ensimmäinen asia, minkä Jumala tekee, on hävittää epätodellisuudet ja hurskastelevat eleet minusta. Pyhä Henki ilmaisee minulle, että Jumala rakasti minua, ei sentähden, että olin rakastettava, vaan sentähden, että Hänen luontonsa kuului tehdä niin. "Ja nyt", sanoo Hän minulle, "osoita samaa rakkautta muille. Rakasta niin, kuin minä olen rakastanut sinua.* Minä tuon luoksesi lukemattomia ihmisiä, joita sinä et voi kunnioittaa,—sinun on osoitettava minun rakkauttani heille, niin kuin minä olen osoittanut sitä sinulle." Sinä et ulotu siihen varpaisillakaan.
"Herra on pitkämielinen . . ." Sallikaa minun katsoa sisäänpäin ja huomioida Hänen menettelyään minua kohtaan. Tieto siitä, että Jumala on rakastanut minua viimeisimpään saakka, kaikkien syntieni ja halpamaisuuteni ja itsekkyyteni ja vääryyteni loppuun asti — se tietoisuus vie minut ulos maailmaan, rakastamaan samalla tavoin. Jumalan rakkaus minua kohtaan on loppuunkuluttamaton, ja minun tulee rakastaa muita tältä Jumalan rakkauden kallioperustukselta minua kohtaan. Ajatella, kuinka epämieluinen olento minä olen ollut Jumalalle! Olenko minä valmis siinä määrin yhdistymään Herraan Jeesukseen, että Hänen elämänsä saa virrata minun kauttani kaiken aikaa? Ei inhimillinen rakkaus eikä Jumalallinen rakkaus säily kauan, ellei sitä vaalita. Rakkaus tarvitsee hoitoa itsekurin avulla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti