Minä olen eksyksissä kuin kadonnut lammas,
etsi palvelijaasi.
Ps. 119, 176.
Oi Herra, minä olen Sinun palvelijasi. Minä
olen Sinun palvelijasi ja palvelijattaresi poika.
Sinä olet leikannut auki minun siteeni, Sinulle
minä tuon kiitoksen uhrin. Minun sydämeni ja
kieleni on Sinua ylistävä, ja kaikki luuni sanovat :
Herra, kuka on niin kuin Sinä.
Näin he puhuvat, mutta Sinä vastaa minulle ja
sano sielulleni : "Minä olen sinun pelastuksesi."
Sinä näit minut kuoleman kuilussa, ja oikealla
kädelläsi Sinä sydämeni syvyyksiä myöten
tyhjensit kadotukseni virrat. Nyt minä en enää
ensinkään tahdo sitä, mitä ennen tahdoin, vaan
minä tahdon, mitä Sinä tahdot.
Myöhään on rakkauteni Sinuun syttynyt, Sinä
ikivanha ja kuitenkin aina uusi Kauneus, myöhään
olen minä Sinua rakastanut. Ja katso, Sinä olit
sisimmässäni, mutta minä olin itseni ulkopuolella,
ja siellä minä Sinua etsin, ja harhoissani minä tunsin
hurmaa siitä kauneudesta, minkä Sinä olet luonnut.
Sinä olit kanssani, mutta minä en ollut Sinun
kanssasi. Minua pidättivät etäällä Sinusta maalliset
oliot, joita ei kuitenkaan olisi, jolleivat ne Sinussa
olisi. Mutta Sinä huusit minua. Yhä valtavampana
kaikui Sinun huutosi, ja Sinä avasit minun
kovakorvaisuuteni.
Sinä valaisit minua, yhä kirkkaammaksi tuli valosi,
ja Sinä poistit minun sokeuteni. Sinä hengitit minuun,
minä vedin syvään tätä henkeä, ja nyt minä hengitän
Sinua vastaan.
Amen.
( Kirkkoisä Augustinus, 354-430 )
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti