Vaan iloitkaa siitä että nimenne ovat kirjoitetut taivaissa ! (Luukas 10:20)

torstai 6. tammikuuta 2022

Päivän Rukous,, Tammikuun 6. päivä

 


Tunnetusti suuri on jumalisuuden salaisuus : Hän, joka on ilmestynyt

lihassa, vanhurskautunut Hengessä, näyttäytynyt enkeleille, saarnattu

pakanain keskuudessa, uskottu maailmassa, otettu pois kirkkauteen.

1. Tim. 3, 16.


Ole tervehditty, Herra Jeesus Kristus, Sinä pyhien enkelien

Kuningas, jolle kaikki taivaan voimat ovat kuuliaisia ja jota 

kerubit ja serafit ylistävät.


Ole tervehditty, Sinä tosi Messias, joka Isän luota olet maailmaan

tullut, jota kaikki pyhät ovat odottaneet ja josta profeetat ovat

ihanasti ennustaneet. 


Ole tervehditty, Sinä ihmissuvun lunastaja, josta apostolit ja evankelistat ovat 

maailmalle saarnanneet ja opettaneet, että Jumalan Poika on meidän tähtemme 

ihmiseksi tullut ja myös kuollut ja ylösnoussut. 


Ole tervehditty, Sinä pyhien urhoollinen puolustaja ja uskollinen auttaja,

jota muistossa ylistettävät marttyyrit ovat autuuden tiellä seuranneet ja

uskonsa kuolemallaan todistaneet. 


Ole tervehditty, Sinä suuri ylimmäinen pappi ja iäinen paimen, jota opettajat

ovat elämällään kirkastaneet ja tosi uskovaiset sydämestään hartaasti 

rakastaneet. 


Ole tervehditty, Sinä leskien lohdutus, orpojen toivo, hyljättyjen turva,

uskovaisten iäinen autuus ja kaikkien niiden satama, jotka luoksesi

pyrkivät.


Ole tervehditty, Herra Jeesus Kristus, Sinä maailman valo, elämän lähde,

sydänten suloisuus ja armon antaja, jossa kaikki jumalallisen viisauden

ja tiedon aarteet ovat kätkettyinä ja jonka tunteminen on elämää.


Sinulle olkoon kiitos, kunnia ja ylistys, niinkuin myös Isälle ja Pyhälle

Hengelle iankaikkisesta iankaikkiseen.


Amen.


( Tuomas Kempiläinen, 1380-1471 )

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti