Vaan iloitkaa siitä että nimenne ovat kirjoitetut taivaissa ! (Luukas 10:20)

maanantai 3. tammikuuta 2022

Päivän Rukous,, Tammikuun 3. päivä

 


Pysyttäkää itsenne Jumalan rakkaudessa, odottaesanne

meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen laupeutta

iankaikkiseksi elämäksi.

Juuda v. 21.


Laupias Herra Jeesus Kristus, Sinä olet meidän pelastuksemme

ensimmäinen ja ainoa perustus.


Itse me olemme oman turmiomme aiheuttajia. Me kuljemme harhaan,

mutta Sinä tuot meidät jälleen kotiin. Vielä ollessamme kaukana kaikuu

Sinun sanasi kutsuva ääni meille, kun me harhailemme eksyksissä. Herra,

älä väsy etsimästä meitä, vaikka Sinun vaivannäkösi aluksi on ollut turha.

Vihdoin Sinun rakkautesi voittaa jonkun meistä, jollei se saa valtaansa 

kaikkia.


Joku sielu tarkkaa Sinun kutsuasi ja uskoo Sinun lupauksiisi. Opeta meitä,

Herra, Sinua kiittämään tästä Sinun suuresta rakkaudestasi. Varjele meidän

sydämiämme, ettemme uudelleen joudu eksyksiin, niin ettei viimeinen tule

pahemmaksi kuin ensimmäinen. Auta, että me puhdistetuin sydämin saamme

katsella Sinun kasvojasi ja saavutamme lapsenoikeuden taivaallisen Isäsi

yhteydessä.


Herra Jeesus, me kiitämme Sinua, Sinä väsymätön esirukoilija. Sinun tähtesi,

Jumala on kärsivällinen odottaessaan meitä. Sinä vaikutat, että Pyhä Henki

jatkuvasti meitä herättää huolimatta meidän uppiniskaisuudestamme. Auta, 

että me täydellisesti heräämme uuteen elämään. Kun Sinä herätät uskon

sydämissämme, meidän tietämättämme miten se tapahtuu, niin tee meidät

tyytyväisiksi, vaikka saamme odottaa Sinun armosi voimavaikutuksia.


Anna meidän sitten päästä varmuuteen.

Anna meidän lopulta päästä Sinun iankaikkiseen iloosi.


Amen.


( Henrik Schartau, 1757-1825 )

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti