Vaan iloitkaa siitä että nimenne ovat kirjoitetut taivaissa ! (Luukas 10:20)

sunnuntai 16. tammikuuta 2022

Päivän Rukous,, Tammikuun 16. päivä

 


Herra on pelastava minut taivaalliseen valtakuntaansa.

Hänelle olkoon kunnia aina ja iankaikkisesti.

2 Tim. 4, 18.


Minun Herrani ja minun Jumalani, koska minä en voi tehdä

mitään enempää, kuin minkä Sinun armosi minussa vaikuttaa,

niin minä rukoilen Sinua : muista, että minä olen Sinun kättesi teko. 


Minä olen lunastettu Sinun poikasi verellä. Minä olen ostettu hänen

ristinsä kautta. Minä olen, Herra Jeesus, syypää Sinun kuolemaasi, 

mutta kuitenkin minä olen Sinun rakkautesi tarkoitus. Minä yhdistän

minun rakkauteni Sinun rakkauteesi. 


Minä ilmoitan julkisesti, etten minä tunnusta oikeaksi muuta kuin sen,

mikä pitää yhtä Sinun sanasi vakuutusten ja Sinun seurakuntasi elämän

kanssa. Minä en tyydy oman sydämeni liikutuksiin, vaan minä turvaan

yksin Sinun ansioosi ja panen toivoni Sinun hyvyyteesi. 


Minä tahdon suoraan hyljäjä kaiken, mikä sotii Sinun Pyhää Sanaasi 

vastaan. Minä tahdon sieluni ja ruumiini puolesta olla enemmän Sinun

omasi kuin itseni oma. Minä tarvitsen, Herra, Sinun armoasi, kun minä

muistelen minun syntieni paljoutta. 


Mutta tämän murheeni alaisena minä kuitenkin panen toivoni Sinun 

armahtavaisuuteesi. Sinä olet minulle armollinen. Sinä annat halusta

anteeksi. Sinun laupeutesi on suuri. Sinä olet sula hyvyys ja armahdat

kaikkia, jotka Sinua etsivät. 


Minä turvaan ja luotan Sinun ihanaan armoosi. Sinä, Herra, olet itse

ylösnousemus ja elämä. Minä toivon saavani nähdä Sinun kunniasi

elävien maassa. 


Minä tahdon kiittää Sinua armostasi ja Sinun hyvyydestäsi iankaikkisesti.


Amen.


( Henrik Renqvist, 1789-1866 )

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti