KUN HÄN TULEE.
»Kun hän tulee, niin hän näyttää maailmalle todeksi synnin.» Jh. 16: 8.
Sangen harvat meistä tietävät mitään synnin syyttävästä tunnosta; me kyllä tunnemme sen kokemuksen, että olemme tulleet levottomiksi, kun olemme tehneet väärin; mutta synnin syyttävä vakaumus, jonka Pyhä Henki antaa, erottaa meidät kaikista muista suhteista maan päällä ja jättää jäljelle vain yhden, tämän: »Sinua vastaan, Sinua ainoastaan, minä olen syntiä tehnyt.» Kun ihminen on tällä tavoin tullut synnintuntoon, niin hän tuntee omassatunnossaan järkyttävän syvästi, ettei Jumala voi antaa hänelle anteeksi. Jumala antaa kuitenkin anteeksi, mutta se maksoi Hänen sydämensä murtumisen Kristuksen kuolemassa, jotta Hän saattaisi tehdä sen. Jumalan armon suuri ihme on, että Hän antaa synnin anteeksi, ja vain Jeesuksen Kristuksen kuolema tekee Jumalan luonnolle mahdolliseksi antaa anteeksi ja pysyä totuudellisena itseään kohtaan niin tehdessään. On järjetöntä, että Jumala armahtaisi meitä siksi, että Hän on rakkaus. Kun olemme tulleet totiseen synnintuntoon, emme koskaan enää sano niin. Jumalan rakkaus merkitsee Golgataa, ei vähempää; Jumalan rakkaus on käynyt kirkkaasti ilmi ristinpuulla, eikä missään muualla. Ainoa perustus, jolla Jumala saattaa antaa minulle anteeksi, on minun Herrani risti. Tässä Hänen omatuntonsa tulee tyydytetyksi.
Anteeksiantamus ei merkitse ainoastaan sitä, että minä pelastun helvetistä ja että minut on tehty kelvolliseksi taivasta varten (ei kukaan tahtoisi ottaa vastaan anteeksiantamusta tällä tasolla); anteeksiantamus merkitsee sitä, että minä olen saanut syntini anteeksi päästäkseni uudestiluotuun elämänsuhteeseen, samastumaan Jumalan kanssa Kristuksessa. Lunastuksen ihme on, että Jumala muuttaa minut, epäpyhän, oman itsensä, ainoan Pyhän, tasolle, antaen minulle uuden luonnonlaadun, Jeesuksen mielenlaadun.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti