EPÄVARMUUDEN IHANUUS.
»Ei ole vielä käynyt ilmi, mitä meistä tulee.» 1 Joh. 3:2.
Totta kai lienemme sen verran taipuvaisia matematiikkaan ja laskelmoimiseen, että pidämme pahana epävarmuutta. Me kuvittelemme, että on päästävä johonkin päämäärään, mutta sellainen ei ole hengellisen elämän luonne. Hengellisen elämän luonne on sellainen, että me olemme varmoja epävarmuudessamme, emmekä siis asetu mukavasti mihinkään. Terve järki sanoo: »Aivan, mutta ajatellaanpas, että minä joutuisin sellaiseen tilaan…» Me emme saa kuvitella olevamme missään tilanteessa, jossa emme ole vielä olleet.
Varmuus on tavallisen ihmiselämän merkki; ihana epävarmuus on hengellisen elämän merkki. Varmuus Jumalasta merkitsee, että me olemme epävarmoja kaikista teistämme, me emme tiedä, mitä päivä tuo. Tämä sanotaan toisten ihmisten murheen huokauksin; mutta se pitäisi olla pikemminkin henkeään pidättelevän odotuksen ilmaus. Me olemme epävarmoja seuraavasta askeleesta, mutta aivan varmoja Jumalasta. Niin pian kuin luovutamme kaiken Jumalalle ja teemme velvollisuutemme, mikä on lähinnä meitä, täyttää Jumala elämämme yllätyksillä päivästä päivään. Kun meistä tulee jonkin uskontunnustuksen asianajajia, kuolee jotakin meistä; me emme usko enää Jumalaan, uskomme vain omaan uskoomme Häneen. Jeesus sanoi: »Ellette käänny ja tule lasten kaltaisiksi.» Hengellinen elämä on lapsen elämää. Me emme ole epävarmoja Jumalasta, vaan epävarmoja siitä, mitä Hän aikoo taaskin tehdä.
Jos olemme varmoja ainoastaan uskostamme, tulee meistä arvokkaita ja ankaria, ja meidän mielipiteillämme on lopullisesti ratkaiseva leima; mutta kun olemme oikein suhtautuneet Jumalaan, on elämämme täynnä alkuvoimaista, riemullista epävarmuutta ja odotusta.
Jätä koko asia Hänelle; on salaisesti epävarmaa, kuinka Hän tulee tekemään, mutta kyllä Hän sen tekee.
(OC)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti