Vaan iloitkaa siitä että nimenne ovat kirjoitetut taivaissa ! (Luukas 10:20)

torstai 19. tammikuuta 2023

Päivän Rukous,, Tammikuun 19. päivä

 


Kaikki, mitä teette, se tehkää sydämestänne, niinkuin 

Herralle eikä ihmisille.

Kol. 3, 23


Kaikkivaltias, armorikas Jumala, me olemme tehneet väärin

ja kuin eksyneet lampaat kulkeutuneet pois Sinun tieltäsi.


Me olemme lliiallisesti seuranneet meidän omien sydämiemme

ajatuksia ja pyyteitä. Me olemme rikkoneet Sinun pyhän lakisi.

Emme ole tehneet sitä, mitä meidän olisi tullut tehdä, ja mitä

meidän ei olisi pitänyt tehdä, sitä me olemme tehneet.


Me olemme sairaita. Mutta ole Sinä, Herra, armollinen meitä

syntisiä kohtaan. Säästä, Herra Jumala, niitä, jotka tunnustavat

vikansa. Nosta katuvaiset uuteen elämään lupauksesi mukaan,

jonka olet ihmiselle antanut Jeesuksessa Kristuksessa, meidän 

Herrassamme.


Anna meille, armorikas Isä, voimaa, että me tästä lähtien eläisimme

pyhän nimesi kunniaksi jumalisesti ja vanhurskaasti ja omistaisimme

Sinun rauhasi. Anna meidän uskossa etsiä Sinua ja löytää Sinut ja

kokea, että Sinä olet meitä hyvin lähellä. 


Anna meille apusi, että aina uskaltaisimme Sinuun. Auta meitä vaaran

hetkenä. Tee meidät onnellisiksi meidän elämämme työssä. Johda

meitä aina niin, ettemme lankea syntiin. Vahvista meitä tekemään sitä,

mikä on Sinulle mieluista.


Me rukoilemme Sinua, Pyhä Henki, Sinä, joka johdatat ja vahvistat niitä,

jotka Sinuun uskaltavat, anna Sinun taivaallisen valosi loistaa tiellämme

ja johda meidät tämän elämän meren ylitse iankaikkiseen satamaan.


Amen.


( Skotlannin kirkon rukouskirja )




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti