Vaan iloitkaa siitä että nimenne ovat kirjoitetut taivaissa ! (Luukas 10:20)

torstai 12. tammikuuta 2023

Päivän Rukous,, Tammikuun 12. päivä

 




Ne, jotka Herraa odottavat, saavat uuden voiman. He kohottavat

siipensä kuin kotkat. He juoksevat, eivätkä näännyt. 

He vaeltavat, eivätkä väsy.

Jes. 40, 31.


Herra, minun Jumalani, minä olen Sinua rukoillut ja

Sinulta paljon pyytänyt.


Nyt minun, taivaallinen Isäni, täytyy odottaa pyytämääni.

Sinä sanassasi kehoitat minua odottamaan. Minä rukoilen

siis ja odotan Sinua. Sinä annat minulle, mitä sydämeni 

kaipaa. 


Sinä olet minulle opettanut, että Sinä usein panet talteen sen,

mitä minä olen Sinulta pyytänyt, etkä sitä vielä annakaan minulle.

Sinä olet luvannut, että Sinä annat sen silloin, kun minä sen parhaiten

tarvitsen ja osaan sen oikein käyttää. Näin Sinä menettelet viisaasti

Isän tavoin.


Minulla on lupa sanoa, että minulla jo on se, mitä minä olen pyytänyt,

vaikka se vielä on Isäni tallessa. Minä saan sen oikeaan aikaan. 

Kenties minä saan sen vasta iankaikkisuudessa. Ihanaa on minun 

ajatella, että sen, mitä olen pyytänyt, minä saan oikeaan aikaan. Minä

tahdon siis, Sinua, Jumalani, odottaa. 


Opeta Sinä minua oikein odottamaan. Minä en sitä osaa. Minä olen niin

levoton ja malttamaton. Minä usein ryhdyn itse toimeen siinä, missä

minun pitäisi odottaa. Minä taas lepään silloin, kun minun tulisi toimia.


Anna, Jumala, minulle viisautta ja malttia. Kanna sylissäsi tämä hätäilevä,

ymmärtämätön lapsesi. Opeta minua oikein lepäämään ja toimimaan. 

Minä pidän kiinni Sinun sanastasi ja ihanista lupauksistasi.


Herra, auta minua ja siunaa minua.


Amen.


( Karl Heinrich von Bogatzky, 1690-1774 )


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti