Vaan iloitkaa siitä että nimenne ovat kirjoitetut taivaissa ! (Luukas 10:20)

maanantai 22. tammikuuta 2024

Päivän Rukous,, Tammikuun 22. päivä

 




Katsokaa, minkälaisen rakkauden Isä on meille antanut,

että meitä kutsutaan Jumalan lapsiksi, joita me olemmekin.

Rakkaani, nyt me olemme Jumalan lapsia, eikä ole vielä

käynyt ilmi, mitä meistä tulee.

1 Joh. 3, 1-2.


Kaikkivaltias Jumala, kun Sinä olet taivaallinen Isä ja

kun minä Jeesuksen Kristuksen kautta olen Sinun lapsesi, 

niin minä olen myös taivaan perillinen. 


Sinä olet äärettömän paljon suurempi Isä kuin kaikki maalliset

isät. Sinä et kuole, Sinä et milloinkaan epäröi. Sinä et etsi apua

etkä turvaa. Opeta meitä siis, taivaallinen Isämme, turvautumaan

ainoastaan Sinuun, vaikka se maksaisi meille maallisen kotimme,

isänmaan ja kaiken omaisuutemme.


Saakoon kaikki mennä, kun meille vain jää Sinun Isällinen rakkautesi

ja taivaan perintö. Taivaallinen Isämme, opeta meitä elämään sillä

tavoin kuin Sinun taivaallisten lapsesi sopii. Me kiitämme Sinua siitä,

että Sinä olet Poikasi, meidän Vapahtajamme, kautta käskenyt meitä

kutsumaan Sinua Isäksemme.


Varjele siis meitä, rakkahin Isämme, synnistä ja epäuskosta, niin ettemme

tekojemme kautta uudelleen muuta Sinua armottomaksi tuomariksi. Täytä

meidät sen sijaan meidän lapsenoikeutemme tuottamalla ilolla ja opeta

meitä ahkerasti käyttämään tätä oikeutta.


Anna meidän omistaa Sinun lastesi ihana turvallisuus ja aina luottaa Sinuun.

Lohduta ja vahvista meitä. 


Täytä meidän sydämemme Pyhällä Hengelläsi, niin että meissä usko lujittuu

vahvaksi ja me saamme kokea Sinun armollinen läsnäolosi ja elää syntiemme

anteeksisaamisen armossa.


Amen.


( Martti Luther, 1483-1546 )


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti