Vaan iloitkaa siitä että nimenne ovat kirjoitetut taivaissa ! (Luukas 10:20)

maanantai 13. joulukuuta 2021

Päivän Rukous,, Joulukuun 13. päivä

 


Älkää hankkiko sitä ruokaa, joka katoaa, vaan sitä ruokaa,

joka pysyy hamaan iankaikkiseen elämään ja jonka

Ihmisen Poika on teille antava.

Joh. 6, 27.


Herra Jeesus Kristus, Sinä monien rikkaitten ihmisten keskellä niin

köyhänä, ettei Sinulla ollut, mihin olisit pääsi kallistanut. Mutta kuitenkin

oli yksin Sinulla omanasi kaiken todellisen rikkauden avain. Sinä tiesit

rikkaana olemisen taidon. 


Sinulla oli parempi tieto rikkauden olemuksesta kuin kaikilla rikkailla

yhteensä, joiden tavara usein kuivettuu saituruudeksi tai tuhlaamiseksi.

Opeta, Herra, minuakin, Sinun heikkoa opetuslastasi, omistamaan 

kaikessa köyhyydessäni rikkauden siunaus. Anna minulle minun suuressa

tietämättömyydessäni tiedon aarteet. Tee minun yksinäisyyteni rikkaaksi

Sinun taivaallisen ystävyytesi siunauksella. 


Lahjoita minulle kaikissa epäilyksissäni ja ahdistuksissani rauha ja lepo.

Herra, minä en voi saavuttaa kaikkea maallista runsautta tämän lyhyen

elämäni aikana, joka minulla on vain kerran elettävänä. Mutta Sinä teet

minut korvaamattoman rikkaaksi, kun johdat minut taivaallisen Isäsi

yhteyteen. Sinä teet minut Jumalan ja lähimmäisteni palvelijaksi. Siten

Sinä minulle lahjoitat elämäni tosi rikkauden.


Anna, Herra, minulle ja kaikille ihmisille, joiden elämä on vielä täynnä

toivoa ja valoa ja menestymisen mahdollisuuksia, se siunaus, minkä

taivaallinen Isäsi on meille varannut. Auta meitä alati rukoilemaan taitoa

oikein käyttää Sinun runsaita lahjojasi. Luo meihin uusia, avartuvia

sydämiä, jotka Sinun lahjasi omistavat nöyrinä Jumalan edessä. 


Anna meille kiitolliset mielet. Herätä meissä väkevä rakkaus lähimmäi-

siämme kohtaan. Opeta meitä elämään puhtainta, rikkainta elämää 

Sinun Pyhän Henkesi johdatettavina.


Amen.


( Phillips Brooks, 1835-1893 )

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti