Jää meidän luoksemme, sillä ilta joutuu ja päivä on laskemassa.
Luuk. 24, 29.
Herra Jeesus, meillä ei ole mitään hätää, kun Sinä olet
meidän luonamme.
Meidän ei tarvitse pelätä ketään. Ei tuiminkaan vihollinen voi
meitä langettaa. Elämän kaidalla tiellä Sinä, Jeesus, olet yhä vielä
Sinun omiesi turva ja kilpi. Niin me Sinun turvissasi, rohkeasti
kuljemme pyhää tietä eteenpäin.
Sinä virvoitat väsyneet sielut. Sinä ravitset nääntyneet henget. Me
odotamme Sinun siunaustasi. Sinä annat sen meille armoisesti.
Sinä, elämän Ruhtinas, olet särkenyt kuoleman vallan.
Sinä olet meille hankkinut iankaikkisen lunastuksen.
Sinä valaiset meitä armosi kirkkaudella.
Me kaikki Sinun ystäväsi Sinua palvelemme hyvässä toivossa. Me emme
heitä uskallustamme, vaikka kiusaaja meitä vaivaa. Eise voi meitä saattaa
vahinkoon, kun me Sinussa, Herra, riipumme kiinni. Sinun Henkesi
meitä auttaa heikkoudessamme silloinkin, kun kaikki tuntuu meiltä
puuttuvan.
Sinulle, Herra Jeesus, on Isäsi antanut aivan oppineen kielen. Sinä lohdutat
niitä, joihin Sinä olet istuttanut halun omistaa Sinun armosi. Heikolle ja
väettömille Sinä annat voimaa ja väkeä. Tämän me uskomme. Me saamme
Sinulta uuden Hengen, josta me iloitsemme.
Tule, Jeesus, meidän tykömme meitä taivaallisella voimallasi vahvistamaan,
niin että me voimme käydä vanhurskaitten tietä ja saavuttaa päämäärämme,
jossa Sinä meidät vapautat vaivasta. Sinun turviisi me uskomme sielumme.
Sinä pidät sen tallella.
Tule Jeesus, ja liitä meidät itseesi.
Amen.
( Abraham Achrenius, 1706-1769 )
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti